Tässä yksi tekemistäni leikkauksista. Hiuksia lähti n. 15cm |
Pääsin tekemään monipuolisesti erilaisia hommia. Aloittelin seuraamalla asiakastilanteita ja käytettäviä tekniikoita. Päivittäisiä liikkeen ylläpitotöitä tein myös koko harjoitteluni ajan, kuten välineiden pesua ja muuta siistimistä.
Sain mahdollisuuden tehdä itse asiakastöitä omien taitojen niin salliessa. Yhteensä tein neljä erilaista leikkausta. Kolme erilaista naisten leikkausta ja yhden miesten perusleikkauksen. Väriasiakkaita sain kaksi, sekä yhden kampauksen. Oikeiden asiakastöiden tekeminen kampaamossa oli omalta osaltaan hieman jännittävää, sillä ne olivat ensimmäiset työt jotka tein koulutilojen ulkopuolella. Kaikki näistä onnistuivat hyvin ja onnistuminen tuokin lisäinnostusta tekemiseen.
Pidän työharjoitteluani kaikin puolin onnistuneena ja paljon opettavana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti